Hinta rakkaudelle

Väitetään että raha ei ratkaise lapsen kasvatuksessa ja niin minäkin uskon. Harmi vain kun yhteiskunta jossa elämme ei usko samaan. Nyt jo huomautuksena, että jos odotat yhteiskuntakriittistä, ajankohtaista katsausta lapsiperheen talouteen olet täysin väärässä blogissa.

Ensimmäinen sijoituskohde johon törmäät jo ennen lapsen syntymää on turvakaukalo. Sitä ei kai saisi ostaa käytettynä. Teimme siis tämänkin vasten äitiyden suurta säännöstöä. Jos aiheesta kirjoitettuja julkaisuja on uskominen, niin pitäisi ennen kaukalon hankintaa lukea puolueettomia turvallisuustestausten tuloksia, käyttäjäkokemuksia ja tehdä suuria hintavertailuja. Vöillä kaukaloa ei saisi kiinnittää, koska telakka olisi turvallisempi. Hyvään kaukaloon voi hankkia lisäosana rattaat johon kaukalon saa näppärästi kiinnitettyä ostosreissujen ajaksi. Meillä oli se vöillä kiinnitettävä kaukalo käytössä aivan viime päiviin asti. Emme varmastikkaan arvostaneet lapsemme turvallisuutta kun kauppareissuilla laitoimme pienen ihmeemme myös siihen ostoskärryjen kaukalo-osaan. Hengissä selvittiin silti.

Vaatteet. Siinä seuraava investointikohde. Jokin aika sitten tuskailin välikausivaatteiden (mikä hemmetti ylipäätänsä on välikausi? Eikö kevät ja syksy ole enää käypiä termejä?) hankinnan kanssa. Olin ostamassa juuri kävelemään oppineelle lapselleni haalaria jossa neiti voisi huoletta rymytä pihalla. Sain kuulla monesta eri lähteestä että kyllä sellaiseen 200 euron haalariin kannattaa investoida. Se kestää varmasti paremmin ja sillä on sitten jälleenmyynti arvoakin enemmän. Sanomattakin on selvää että päädyimme siihen 5 euron haalariin jonka äitini löysi kirppikseltä. Uskokaa tai älkää lapsi on pysynyt kuivana ja lämpimänä pihaleikeissä ja aina kun tyttö on kaatunut märkään hiekkaan polvilleen ei minun ole tarvinnut uudestaan laskea tulevaa jälleenmyynti hintaa. Nyt tyttö saa rauhassa opetella liikkumaan leikkipuiston epätasaisella pinnalla ja jos haalari on tämän kevään jälkeen käyttökelvoton, on se silti ollut hyvä ostos. Kolme kuukautta vitosella, siinä vasta hyvä hinta-laatusuhde. Vaikka olisin voinut periaatteessa investoida ulkovaatteisiin monta sataa euroa, en nähnyt siihen yhtäkään hyvää syytä. Se haalari mikä nyt mahtuu, ei tule mahtumaan enää syksyllä. Lisäksi suhtaudun vaatteisiin käyttötavarana. En ajattele että ne voi myydä myöhemmin. Hyvä toki jos pieneksi jääneet vaatteet saa annettua eteenpäin seuraavalle käyttäjälle, mutta silti niiden myyntiarvo ei kiinnosta minua pätkääkään. Olen ostamassa lapselleni vaatetta joka pitää lämpimänä, kuivana ja on katseen kestävä, en suinkaan sijoitusasuntoa Helsingistä. Enkä suinkaan kritisoi teitä jotka haluatte laittaa rahaa vaattisiin. Tiedän kyllä että merkistä saa maksaa, mutta en kuitenkaan usko et mikään erkki olisi niin ylivoimaisesti parempi, että siihen kannattaisi hassata koko kotihoidontuki, lapsilisät ja osa miehen palkasta. Ja niin kauan kun tyttöä ei itse kiinnosta vaatteet ja niiden ulkonäkö, antakaa minun mennä sieltä missä aita on matalin.

Turvaistuimeen siirtyminen aiheutti myös harmaita hiuksia. Katselin käytettyjä istuimia netistä ja löysin mieleiseni. Tyhmänä kuitenkin naputtelin istuimen tiedot googleen. Tyrvallisuustestissä istuin oli saanut kahdeksan tähteä kymmenestä. Kuitenkin vastoin parempaa tietämystäni siirryin lukemaan keskustelupalstoille aiheesta. Joku moitti sitä kuinka mikään istuin joka menee lapsella muka samoilla säädöillä noin pitkään ei voi olla turvallinen. Samaisessa keskustelussa mainittiin että joku 400 euron istuin on ihan huippuhyvä ja siihen kannattaa investoida. Kun eihän lapsen turvallisuudelle voi laittaa hintaa! No näköjään voi. Se hinta tuntuu liikkuvan 300 eurosta ylöspäin. Sitä edullisempi investointi on lapsen hengellä leikkimistä ja verrattavissa Aada83 sanoja lainatakseni siihen että hyppäisit raskaana ollessasi benjiä tai ns. vetäisit perseet. Selvä. Tämäkin suoritus hylätty meidän perheeltä. Kai sitä olisi pitänyt investoida vieläkin enemmän ja ostaa se huipputurvallinen istuin ja siihen ympärille turvallisuustasoon sopiva autokin. Eihän sille lapsen hengelle voi laittaa hintaa.

Kukaan vaan ei ole vielä perustella minulle miksi rattaisiin pitäisi investoida tonnin luokkaa? Vai onko vaunukolarit kovinkin yleisiä? Onko niissä kalliissa vaunuissa parempi iskunkestävyys? Taas tähänkin saa vastauksen "laatu maksaa!". Varmasti niinkin, mutta eiköhän vaunuista ole muodostunut lähinnä statussymboli. Keinonahkaiset Emmaljungat kertoo vanhempien tulotasosta enemmän kuin se ilin kerralla nollille vetänyt olalla roikkuva louis vuitton. Toki, onhan emmaljungat varmasti kestävämpää laatua kuin 60 euron halppisrattaat, mutta jos sama valmistaja tekisi samanlaiset rattaat ilman nimeä Emmaljunga kyljessä ja hintaa olisi uutena vain 200 euroa niin veikkaan että silti moni valitsisi sen merkin. Itse kun metsästin vaunuja niin ainoat kriteerini olivat tarpeeksi korkea työntöaisa, isot kääntymättömät renkaat ja tilava kori. Siksi meillä on 10 euron 90-lukuiset Emmaljungat. Se siitä jälleenmyynti arvosta. Nyt metsästän Mimosalle kevyitä rattaita samoilla kriteereillä. Ensimmäistä kertaa katselen myös uusia rattaita, koska toiveeni mahdollisimman yksinkertaisista rattaista laskee hintaa huomattavasti.

En siis voi olla hämmästymättä kun aikuiset, järkevät ihmiset maksavat käytetyistä merkkivaatteista satoja euroja, koska niitä ei enää saa. Samalla huudetaan kuinka on järkevää maksaa 30 euroa yhdestä bodysta, koska se on hei sitä kuuluisaa laatua. Samaan aikaan luen huvittuneena näiden merkkituotteiden harrastajien ryhmiä facebookissa ja sitä kuinka siellä kirotaan huonoa laaua, valmistusvirheitä ja vaihtelevaa mitoitusta. Myöntäkää, maksatte merkistä ja sen tuomasta statuksesta, ettekä laadusta. Ja turha myöskään väittää, että ne vaatteet ovat mielestänne vaan niin kauniita. Polarn O. pyretin raitakuosi ei ole mitenkään uniikki ja silti sen raitabodyn on oltava juuri Po.Pin, muut ei käy. Jokainen saa rahansa käyttää niin kuin tykkää, mutta mielestäni on järjen köyhyyttä alkaa muiden huokeampia valintoja kritisoimaan sillä perusteella ettei pienemmällä investoinnilla pelaava vanhempi arvosta lapsensa turvallisuutta/mukavuutta. Toistaiseksi meidän kirppikseltä, Tarjoustalosta, Hennesiltä, Lindexiltä ja muaalta halvalla haalimamme vaatteet on toimineet siinä missä ne kalliimmatkin. Nyt tosin minun ei tarvitse harmitella kuinka tytön opetellessa syömään itse siihen monen kympin bodyyn tulee tahra mustikasta. Mutta toki, kukin tyylillään. Luotan siihen että saan lapseeni tulevaisuudessa uppoamaan siivoisen summan rahaa, joten vielä saan olla hyvällä omallatunnolla pihi.

Vielä loppuun kuva. Haalari 5 euroa, pipo merkitön käsityö, hanskat 5 euroa (tarjoustalosta), tennarit saatu käytettynä. Kaikki vielä erisävyä keskenään. Leikkejä se ei kyllä haitannut. Toki ei varmasti saa muotiblogiin edustavia kuvia tästä asukokonaisuudesta.

Yksi arkinen päivä.

Mimosa täyttää ensi viikolla vuoden. Palaan sihen aiheeseen siis ensi viikolla jos suinkin ehdin. Nyt en halua ajatella edes asiaa.

Syy siihen miksi en ole kirjoitellut hetkeen on kiire. Kiire pitää luonnonkatastrofi nimeltä Mimosan aiheuttamat tuhot hallinnassa ja antaa kriisiapua siellä missä sitä tarvitaan. Jos ette usko kerron tässä nyt lyhyen kuvauksen pelkästään tästä tavallisesta tiistaista Mimosan kanssa.

Heräsin kahdeksan aikoihin siihen kun tyttö istui sängyn reunalla komentamassa koiria. Ei muuta kuin silmät auki, neiti kainaloon, koirat ovesta piahlle ja vaipan vaihtoon. Vaippa kun oltiin vaihdettu oli sänky pedattava ennen kuin hiekkaiset koirat ryntäävät sisälle ja sänkyyn. Jokainen sängyn omistava tietää, että sen petaamiseen kuluva aika ei varmasti ole minuuttia pidempi, mutta silti tässä ajassa oli tuo kummallinen kääpiö kadonnut jaloistani ja keittiöstä kuului korvia vihlovaa räminää. Paikalle päästyäni totesin kattilakaapin sisällön olevan ympäri keittiötä ja terroristi oli siirtynyt jo vessaan. Äkkiä perään ja ehdin juuri näkemään kuinka se geelimäinen wc-raikastin katoaa taas kerran pieneen suuhun. Yök. Itseppähän unohdin kääntää kahvan ylöspäin. Pestyäni tytön suun ja kädet saaden aiheesta äänekästä motkotusta oli aika siirtyä aamupalalle. Istutan tytön syöttötuoliin, lyön hänen eteensä kasan raejuustoa ja tomaattia jotta saan rauhassa keittää puuron ja itselleni pannullisen kahvia. Koiratkin muistin päästää sisälle. Puurosta kelpaa ainoastaan joukkoon heittämäni vadelmat ja neiti ilmoittaa äänekkäästi ruokailuhetken kyllästyttävän, joten päästän hänet vapauteen. Seuraan innokasta askelten läpytystä olohuoneeseen jossa ensitöikseen ipana kippaa kaikki puupalikat lattialle ja lähtee sitten tutkimaan DVD-tornin sisältöä. Kerättyäni palikat ja dvdt lattialta huomaan, että Mimosa on kantanut olohuoneen matolle kahdet kengät ja hoitolaukun. Vien ne takaisin ja estän pieniä käsiä repimästä naulakosta takkeja lattialle. Siitä hyvästä minulle huudetaan tomerana "Öh!" ja yritetään purra. Tätä rataa jatkamme ensimmäisiin päiväuniin asti. Kahvini juon kylmänä.

Ensimmäiset päiväunet kestävät 15 minuuttia ja siinä ajassa saan juuri ja juuri syötyä aamupalan ja tyhjennettyä astianpesukoneen. Mimosa herää täynnä uutta energiaa. Otan tytön avukseni kotitöihin ja tajuan sen olleen jälleen virhe. Pyykkejä ripustaessani revitään niitä samaan tahtiin lattialle. Kiellän kerta toisensa jälkeen ja minulle suututaan verisesti. Rauhottelen itkevää keimäistä ja harmistus unohtuukin kun hän muistaa ettei ole vielä tänään tyhjentänyt keittiön alalaatikoita. Olen huono äiti enkä puutu tähän aktiviteettiin jotta saan pyykit ripustettua. Mimosa kyllästyy ja tulee repimään minua lahkeesta. Lounasaika. Lounaaksi tyttö syö itse (minun avustuksellani) spagettia ja jauhelihakastiketta. Ja koska tyttö syö itse, sitä ruokaa on kaikkialla. Ruoan jälkeen menemme pesulle ja siivotessani keittiön pinnoilta ruokailun jälkiä on Mimosa piilottanut hiusharjani ja puhelimeni.

Siirrymme leikkimään olohuoneeseen ja yritän saada ipanan kiinnostumaan kirjoista mutta niillä halutaan lähinnä muksia äitiä tai tunkea niitä patterin väliin. Puen ipanan ulkovaatteisiin ja lähdemme koirien kanssa kävelylle. Tyttö nukahtaa rattaisiin ja kotiin päästyämme jatkaa uniaan pihalla sen aikaa että saan juoda kupin kahvia rauhassa. Mimosa herää ja on kiukkuinen. Vaatii päästä syliin, mutta sylissä alkaa vääntämään ja kääntämään ja rimpuilee irti. Lattialle laskiessa alkaa huuto. Yritän harhauttaa rakentamalla palikoista tornin. Mimosa kaataa tornin ja jatkaa huutoaan. Huuto keskeytyy sylissäni kuin taikaiskusta kun tyttö näkee koiran. Päästän tytön lattialle ja neiti menee haltioissaan lattialle koiran viereen istumaan ja selittämään. Tulen itse tietokoneelle tarkoituksenani tarkistaa sähköpostista opinto-ohjaajani kurssitiedotteet. Heti kun saan koneen päälle, purraan minua reiteen. Nostan likan syliini ja yritän samalla saada tolkkua sähköpostin sisällöstä. Se keskeytyy kun joudun jatkuvasti hilautumaan tuolin kanssa kauemmaksi pöydästä jottei pienet sormet ylety johtoihin, papereihin, näppäimistöön ja hiireen. En siis enää näe niin kauas. Nappaan tytön kainalooni ja menemme tytön huoneeseen. Tarkoituksenani oli jälleen katsoa pieniä vaatteita pois tytön täytenä pullistelevasta vaatekaapista. Saankin yhden hyllyn käytyä läpi, kunnes Mimosa toteaa lattialla olevien vaatteiden kanssa riehumisen olevan liian tylsää ja alkaa tyhjentämään vaatekaappien sisältöä lattialle. Se on merkki lopettaa.

Välipalaksi syömme marjoja, vihanneksia, viiliä ja muroja. Samalla tyttö osoittelee tomerana asioita ja "Hö" komennollaan kysyy mitä ne ovat. Tosin aina kun vastaan kysymyksiin "Lamppu", "Auto", "Ikkuna" jne. minulle pyöritetään päätä. En siis selvästikkään tiedä.Välipalan puputettuaan alkaa käsittämätön mölötys ja ipana ryntäilee keittiö-olohuone väliä ja heiluttaa samalla käsiään. Vauhtia on liikaa ja kaatuilua tapahtuu jatkuvasti. Siivoan välipaan jälkiä pöydästä kun eteisestä kuuluu "muks" ja siitä viiden sekunnin päästä itku. Mene nostamaan itkevän tytön syliini ja pusuttelu ekä suulla päristely saa itkun unohtumaan. Menemme yhdessä leikkimään, joka siis tarkoittaa sitä että minä istun olohuoneen lattialla yrittäen saada Mimosaa kiinnostumaan asioista ja Mimosa karkaa paikalta hakien milloin mitäkin esineitä ympäri kämppää. Tytön keskityttyä asettelemaan palikoita vauvanukkensa päälle livahdan pesemään vessaa. Kuulen takaani läpyttävät askeleet kun saan seuraa. Seuraavat 10 minuuttia kulutan jynssäten pönttöä ja yrittäen estää pieniä käsiä heittämästä pönttöön palikkaa. Minulle suututaan jälleen. En voi heti reagoida harmistuneeseen itkuun joten minua purraan pohkeeseen. Huudan "Au!" ja siitä tyttö suuttuu vielä enemmän. Laitan puhelimestani (joka löytyi aiemmin kun mies soitti siihen, hiusharja on edelleen hukassa koska siihen ei voi soittaa) lataamani vauvojen musiikkisovelluksen pyörimään ja ojennan puhelimen Mimosalle. Näin saan rauhassa pestä vessan loppuun.

Yritän  laatia kilometrin mittaista ostoslistaa Mimosan synttäreitä varten, mutta se epäonnistuu tytön huutaessa kuin hyeena minulle kun en anna hänen repiä paperia pöydältä. Jätän senkin asian kesken ja laitan musiikkikanavan telkkarista pyörimään. Tanssimme yhdessä niin kauan kunnes tyttö kyllästyy ja lähtee jälleen tyhjentämään kenkätelinettä. Napakka kielto ei auta ja kun läden kohti tyttöä, lähtee hän niin kovin kuin pienillä jaloillaan pääsee karkuun. Karkumatka tyssää kun alle metrin korkeudella tutkaileva silmäpari näkee senkin päällä lompakon. Se kiskaistaan salaman nopeudella lattialle ja matkaa jatketaan makuuhuoneeseen. Siellä terroristin käsiin päätyvät verhot. Kun kannan rimpuilevaa lasta pois makuuhuoneesta soi puhelin. Lasken lapsen lattialle, ojennan hänelle kirjan ja kiiruhdan vastaamaan. Tulen puhelin korvalla takaisin sinne mihin jätin lapsen vain huomatakseni että vessan ovenkahva oli jäänyt taas kääntämättä yläasentoon ja pieni ihminen uittaa käsiään pöntössä. Lopetan puhelun nopeasti ja kaappaan kikattavan keimäisen syliini. Suussa sillä on jälleen vessanraikastinta. Yritän myös syödä tasasin väliajoin ja se onnistuukin niin kauan kun muistan omalta lautaseltani ruokkia samalla linnun poikasta muistuttavaa lasta. Vaivalla tytölle valmistamani päivällinen ei kelpaa.

Vessatauotkin muistuttavat pätkiä zombi-elokuvista. Livahdan huoneesta kiireellä ennen kuin kömpelösti liikkuva zombi huomaa minut. Piiloudun vessaan ja yritän olla hiljaa. Kuulen askeleet. Kuulen myös huhuilevaa epämääräistä mölinää oven takaa. Yritän olla hengittämättä. Askeleet lähenevät ja kohta huomaan miten oven raosta ilmestyy sormet. Ovi tempaistaan auki ja oviaukossa seisoo kuolaava kääpiö zombi, joka minut nähdessään ampaisee mölinän säestämänä kohti ja iskee hampaansa reiteeni.

Samaa rataa jatketaan iltatoimiin asti. viimeiset päiväunetkin jää jälleen kerran nukkumatta. Suihkussa käymme yhdessä ja puettuani Mimosalle vaipan ja mentyäni keittämään puuroa kuulen olohuoneesta hätääntyneen "Ätäääää!" äänen. Menen katsomaan tilannetta ja löydän matkan varrelta irti revityn vaipan ja olohuoneen matolla seisoo alaston tiitiäinen. Mennessäni hakemaan tyttöä syliini astun lammikkoon. Tyttö nauraa tyytyväisenä. Siivoan lammikon lattialta, puen uuden vaipan ipanalle ja siirrymme ruokailemaan. Iltapuurot levitetään vastapestyihin hiuksiin ja puuroa on jälleen kaikkialla. Jätän tiskit pöydälle ja kiikutan lapsen pesulle. Tunti kuluu kirjoja katsellen, pieniä sormia tukastani irroittaen, laulaen ja silitellen. Sitten tuo pieni taskuraketti vihdoin luovuttaa ja nukahtaa.

Sitten alkaa se kuuluisa oma aika. Eihän minulla olekkaan hoidettavana kuin keittiön perusteellinen pesu, koirien ruokinta, rottien ruokinta, tavaroiden keräily jokaisesta huoneesta, pyykkien uudelleen asettelu narulle suoraan, pesukoneen täyttäminen, tytön astioiden ja pullojen tiskaus, sähköposteihin vastaaminen, koirien päästäminen ulos, roskien vienti, lelujen keräys, eteisen imuroiminen, tytön huoneen siivoaminen ja päivän ainoa rauhassa suoritettu ruokailu. Niin ja tämän oman ajana alkaessa kello on jo yli yhdeksän. Siinä voi sitten jokainen laskea paljonko sitä vapaa-aikaa kotiäidille jää.Toki tästäkin stoorista jäi paljon puuttumaan ja antaa ehkä hieman yksitoikkoisen kuvan arjestamme. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jokainen päivä on erilainen ja täynnä tapahtumaa. Silti tämä on maailman paras työ ja minulla on maailman paras työnantaja. Toki päivät venyy pitkiksi, lakisääteisiä taukoja ei aina ole, pomolta ei rakentavaa kritiikkiä heru ja palkkauskin on huono. En vaihtaisi päivääkään. Tässä on myös syy miksi harvemmin nykyään soittelen ystävilleni, vaikka kuinka haluaisin.