Vaihetta kerrakseen

Kirjoittelu hiukan jäänyt, on hiukan kiireinen vaihe vauvan kanssa. Tämä vaihe kattaa nykyisin yölliset unissaan itkemiset, seisomaan nousu tukea vasten, tavaroiden levittely kaikista laatikoista ja hyllyistä joihin yltää, kiellettyjen asioiden tekeminen heti kun selkäni käännän ja tietenkin hampaiden tekeminen vauhdilla.

Yöt ovat meillä siis nykyään katkonaisia. Tai siis minun yöni ovat katkonaisia. Mimosa nyt vaan sattuu unissaan itkemään kovaäänisesti, mutta ei itse herää kyseiseen episodiin. Jos tyttö nukkuu vieressä, alkaa heti meritähden leikkiminen. Mimosa siis änkeää unissaan ihan kiinni minuun ja sitten alkaa kaikilla neljällä raajalla huitominen. Yritän tietenkin unissani paeta pieniä raajoja ja edellis yönä pakoyritykseni päätyi lattialle. En myöskään ymmärrä ihmisiä jotka puhuvat perhepedin mahtavuudesta. Mitä hienoa on siinä, että lapsi pahoinpitelee sinua koko yön ja kun lapsi herää niin täydessä hiljaisuudessa kääntyy ympäri ja ryömii jalkopäähän, tippuen tietenkin lattialle. Onneksi olen oppinut jo nukahtamaan herättyäni heti uudestaan, eli yön katkonaisuudet eivät hirveästi suorituskykyyni vaikuta. Tai noh, tiedä häntä. Enpä ole hetkeen tehnyt mitään älyllisesti haastavaa. Paitsi viime viikolla totesin etten osaa enää täyttää sudokuja tai ristikoita. Osaan kuitenkin ripustaa pyykit yhdellä kädellä.

Seisomaan nousu tukea vasten. Siinä vasta paska taito (anteeksi karkeuteni, mutta onhan se). Vauvan jolla ei ole mitään ymmärrystä syy-seuraus suhteesta, tasapainosta tai edes rippeitä itsesuojeluvaistosta pitäisi pysyä lattiatasossa kiltisti. Miksi on pakko nousta seisomaan kaikkea vasten mihin yltää? Taaperokärryt kippaa ympäri, imuri luistaa alta, syöttötuolin alaosaa vasten kun nousee lyö päänsä takuuvarmasti yläosaan ja silloinkin kuin alustana on jotain tukevaa ja kiinteää niin ei sitä alastuloa siltikään hallita. Minä käyn vessassa, kuuluu riemusta hihkumista, sitten kuuluu kops ja siitä noin sadasosa sekunnissa alkaa lohduton itku. Ja kun pipi on puhallettu pois ja ipana on rauhoittunut sylissä niin sama touhu jatkuu. Miksei tuo pieni ihmistaimi nyt vaan tajua, ettei taidot vaan vielä riitä? Ja ainakaan taidot eivät todellakaan riitä siihen, että tuesta irrotetaan taputtaakseen itselleen. Tarvitsisin itselleni vähintäänkin rauhoittavan lääkityksen tai lapselle pehmustetun leikkikehän. Tämä vaihe tulee vanhentamaan minua enemmän kuin mikään stressi mitä olen elämässäni kokenut.

Laatikoiden tyhjentäminen on myös kivaa. Siis Mimosan mielestä kivaa. Päivittäin löydän vauvan suusta kuitteja, talon kauppakirjan, valokuvia, muovisia kippoja, dvdkoteloita ja muovipusseja. Kierrätyspaperit ja pahvit maistuu myös. Ja ihan kaikkea on kiva repiä. Miten noin pieni lapsi onnistuu saamaan aikaan niin tolkuttoman kaaoksen? Ja pahintahan on se, että tuo lapsi muistaa missä ne laatikot on josta saa eniten kamaa ulos nopeasti.

Kielletyt asiatkin kiinnostaa edelleen. Nykyään koirien ruokailun ajaksi on tyttö otettava syliin. Ennen keittiössä oli koirien ruoka-aikaan ainoastaan kaksi nälkäkuoleman kourissa olevaa koiraa. Nyt joukkoon on liittynyt myös vauva. Ja vaikka veisin Mimosan toiseen päähän taloa, niin kahdessa sekunnissa tyttö ottaa jo suunnaksi koirien ruokakupit. Ja kun ruokaa ei ole tarjolla, mennään tyhjentämään vesikupit. Voi niitä riemunkiljahduksia kun saa kylmät vedet kupista niskaansa. Omat lelut eivät jaksa kiinnostaa minuuttia pidempään. Ainoa millä voin yrittää minimoida tuhot ja kiellettyjen asioiden ronkkimisen on tuo kävelykärry. Tosin sitten saa sanoa hyvästit kantapäilleen ja suoristella mattoja minuutin välein.

Hampaitakin tehdään tasaiseen tahtiin. Meillä se ei tarkoita itkua ja unettomia öitä. Se tarkoittaa lisää veitsenteräviä juttuja tytön suussa millä voi purra asioita ja ihmisiä. Ikenet myös kutiaa pahiten silloin kun suu on täysi ruokaa, joten koko käsi on tungettava silloin suuhun. Ja sitten suututaan äidille joka kehtaa pyyhkiä toisen kädet ja naaman. Onneksi on maissinaksuja joilla puremisen voi hetkittäin kohdistaa oikeaan suuntaan. Sivuhuomautuksena, jos teillä on lapsia jotka syö naksuja niin tarkistakaa aina itsenne kun lähdette lapsen kanssa kiireessä pois kotoa. Löysin eilen paitani helmasta liimaantuneen, koirankarvoja täynnä olevan maissinaksun. Siellä se oli killunut ostoskeskuksessa asioidessamme iloisena värilänttinä muuten mustassa vaatetuksessani. Onneksi olen n. 8kk sitten lakannut olemasta kiinnostunut siitä mitä muut ajattelevat.

Silti tuon ipanan kanssa arki on hauskaa. Vaikka minulla onkin todella huumorintajuinen ja hauska lähipiiri, niin silti en ole koskaan nauranut kenenkään seurassa yhtä paljoa kuin Mimosan seurassa. Komediatkaan harvemmin enää naurattavat, mutta silti nauraa käkättävä vauva saa minut aina nauramaan. Vauvan kautta olen myös oppinut arvostamaan pieruhuumoria (tämä sitten koskee ainoastaan vauvaa, muuten edelleen esitän olevani kyseistä huumorin alalajia parempi ihminen). Ainoastaan vauva voi olla hauska kun pieraisee ja sen jälkeen riemuissaan taputtaa itselleen. Miehetkin toki tekevät lähes samaa, mutta se ei ole suloista tai edes hauskaa.

Realistinen vauvakirja

Kaikilla meillä varsinkin ensimmäisen lapsen saaneilla on varmasti ollut jonkinlainen vauvakirja. Kirja johon saa kirjoittaa kaikkea suloista ja laittaa ylös painoja, pituuksia, taitojen oppimisia jne. Meilläkin niitä on kaksi. Toinen varsin perinteinen Kulta-aika lapsuuden ja toinen uudempi Mauri Kunnaksen kuvituksilla varustettu. Silti olisi joskus hauska tehdä realistinen vauvakirja (niille, joilla pipo ei kiristä ja hatun kuvioinnissa ei ole kukkia). Siksi teenkin sen nyt. Kommentteja voi jättää ja ehdottaa lisää osuvia kohtia kirjaan. Kirjoitan tätä kuitenkin vain seitsemän kuukauden kokemuksella äitiydestä ja yleisillä havainnoilla ympärillä pyörivästä maailmasta. Vastaan myös kohtiin tai ainakin niihin joihin pystyn.

ENSIMMÄISET PISSAT TULIVAT KENEN PÄÄLLE: Tämä tapahtuu jokaiselle. Meillä ne tuli äidin päälle, heti ensimmäisen vaipan vaihdon yhteydessä.

ENSIMMÄINEN HUUTORAIVARI JULKISELLA PAIKALLA: Jos ilman näitä selviää vauva-ajan onnittelen ja ihastelen (ja epäilen valehtelijaksi tai mökkihöperöksi). Ensimmäisten rokotusten jälkeen olimme kaupassa, onneksi oma äitini oli mukana ja piti tyttöä sylissä sillä välin kun itse yritin suorittaa ostoksia (ja esittää lapsetonta).

ENSIMMÄISET NISKAKAKAT: Niskakakka, tuo vaiettu mörkö jokaisen vauvan suolistossa. Meille tämä iski tytön ollessa kaksi viikkoinen. Ja koska vauvan riisumistaidot eivät olleet minulla vielä harjaantuneet, sitä kakkaa oli kaikkialla. Onneksi tämä tapahtui sentään kotona, eikä esim. kaupassa jossa mukana harvemmin on vaihtovaatteita.

ENSIMMÄINEN KERTA KUN LÖIN PÄÄNI JA MITEN SIITÄ SELVITTIIN: Kaikki äidit onnistuvat kolauttamaan vauvan pään johonkin ennemmin tai myöhemmin. Se on luonnon sanelema fakta ja vaikka asian myöntäminen hävettäisikin ja sen tosiasian mielummin kieltäisi, näin se vain on. Meillä se sattui autossa. Minulla oli hieman auton ulottuvuudet hukassa kun nostin tyttöä turvakaukalosta ja niinhän se pää kolahti Hiacen ovenkarmiin. Itkuhan siitä tuli. Itku tosin loppui minuutissa, syyllisyys kalvaa edelleen.

ENSIMMÄINEN KERTA KUN MINUUN TURHAUDUTTIIN: Vaikka vauvaansa rakastaa enemmän kuin mitään muuta koko universumissa niin turhautuminen on silti tunne joka tulee eteen yhtä varmasti kuin kesän jälkeen syksy. Eihän se kivaa ole ja hiukan hävettää asia myöntää, mutta ihminen on turhautuvainen eläin. Meillä ensimmäinen turhautuminen tuli kun tyttö oli 1,5kk ja sai ensimmäisen rintaraivarin. Oli ihan käsittämätöntä huomata, että vauva joka on nälkäinen ja koko pienen elämänsä ollut täysi tissitakiainen huutaa nyt aina kun näkeekin tissin. Ja nälän kasvaessa huuto vain yltyi ja mikään ei auttanut. Tuo oli myös ensimmäinen kerta kun vauva oikeasti itki kauemmin kuin pari minuuttia.

KUINKA PITKÄÄN ÄITI/ISI TARKISTI ETTÄ VARMASTI HENGITÄN KUN NUKUIN: En tiedä tekeekö tätä kaikki, mutta voisin väittää, että 90% esikoisen saaneista suorittaa kyseisen rituaalin aina iltaisin. Meillä tämä vaihe ei ole vielä mennyt ohi. Mies kun kysyy iltaisin mitä teen, kun hipsin vauvan pinnasängyn viereen tarkastamaan hengityksen vastaan yleensä laittavani peittoa paremmin.

ENSIMMÄINEN KERTA KUN ÄITI MEINASI LAITTAA MINUT PALAUTUKSEEN ÄITIYSPAKKAUSLAATIKOSSA, MYÖS MUSTALAISILLE MYYMISELLÄ UHKAILU KÄY: Vielä näin ei ole tapahtunut, mutta aion säilyttää kyseisen laatikon ihan vain tulevaa uhmaikää ajatellen.

MINKÄ IKÄISENÄ ALOIN VAATIA JATKUVAA TARKKAILUA: Jossain vaiheessa se valheellisen rauhallinen aika loppuu kun vauva vaan makoilee ja killittelee hereillä ollessaan ja kuvaan astuu kaikkien paikkojen nuohoaminen. Meillä tämä vaihe alkoi kun Mimosa oppi kierimään.

MINKÄ IKÄINEN OLIN KUN ÄITI EI ENÄÄ SAANUT KÄYDÄ YKSIN EDES VESSASSA: Tämäkin vaihe tulee enemmin tai myöhemmin. Ellei tietenkin taloudessa ole kahta työtöntä aikuista kotona, jolloin aina on toinenkin pari silmiä vahtimassa ja takaamassa toiselle edes rauhallisen vessareissun. Meillä näin ei ole. Kummasti sitä oppi käymään ovi auki vessassa kun tyttö alkoi ryömimään. Nyt vessassa on kanssani kaksi koiraa ja vauva.

MINKÄ IKÄISENÄ MINUT MEINATTIIN VUORATA KUPLAMUOVIIN JA VANHEMMAT JOUTUIVAT ALOITTAMAAN SYDÄNLÄÄKITYKSEN: Alkaa olemaan nämäkin ajat käsillä meidän taloudessa. Vain vauvan mielestä voi olla hyvä idea istua sylissä ja täydellä voimalla ponkaista siitä kohti lattiaa.

Pitääkin alkaa keräämään kirjaan materiaalia. Saankohan kustannussopimuksen?

Vauva sairastaa 2.0

Meillä sairastetaan. Tämä on nyt toinen kerta Mimosan elämässä. Nyt tosin Mimosa rikkoi yhteisen sopimuksemme. Viimeksi nimittäin minä sairastin ensin ja sitten vasta Mimosa. Nyt sairastamme molemmat yhtäaikaa. Oli todella paljon helpompaa kuumeessa, tukkoisena ja tokkuraisena hoitaa tervettä iloista lasta ja sitten taas itse tervehtyneenä hoitaa sairasta, itkuista lasta. Sen jälkeen mielestäni tein sopimuksen Mimosan kanssa, että näin taudit hoidetaan jatkossakin. Mutta ei. Nyt olemme molemmat räkäisiä, kuumeisia ja yskimme kilpaa oksennukseen saakka. Itse haluaisin vain maata sängyssä/sohvalla tyttö kainalossani ja katsoa elokuvia tai vaan nukkua. Mimosa taas mielummin huutaa kuin hyeena, hyppii, riehuu, kiukuttelee, puree, vääntää ja kääntää. Hän ei viihdy lattialla, mutta sylissäkin alkaa heti venkoilu. Silti sylistä ei saa laskea pois muuta kuin nukkuvana.

Mimosa saa hepulin kun hänen nenäänsä pyyhkii ja hepuli tulee myös jos nenää ei pyyhi kun sitten ei kulje happi. Ruokailukin on yhtä taistelua. Pienikin kikkare ruoassa saa aikaan oksennusreflexin (silti olen kaivanut tänään erinäisiä roskia tytön suusta, ne maistuisivat kyllä) ja tuttipullo lentää kaaressa. Yritän kovasti vierottaa ipanaa rinnalta, mutta nyt se on mahdotonta. Toisaalta myös tissillä huudetaan kun ei pysty nenän kautta hengittämään. Pukeminen ja vaipanvaihdot ovat tytön mielestä hanurista ja äiti on vähintäänkin Hitleriin verrattavissa oleva julmuri kun en anna toisen repiä hiuksiani, naamaani tai purra minua. Onneksi hetkittäin viihdytään sentään kävelykärryssä tai mikä nyt onkaan (veljeni oli osuvasti nimennyt kyseisen laitoksen katastrofikärryksi). Saan sentään rauhassa tiskata ja keittää tuttipulloja. Kello on nyt neljä iltapäivällä kun kirjoitan tätä ja sain juuri syötyä aamupalani. Siivosin koko talon eilen ja nyt yhden päivän sairastamisen jälkeen täällä vallitsee kaaos. Onneksi tyttö ei sentään itke jatkuvasti, kunhan vaan jaksan viihdyttää hänen korkeuttaan. En vain näin kipeänä ja ärtyisänä tajua miksi minua tarvitaan lattialla istumassa kun toinen syö onnessaan leluja ja hakkaa niillä lattiaa. Mutta poiskaan en voi lähteä, muuten alkaa huuto.

Ennen lasta kun sairastin halusin vain olla rauhassa. Vihasin jos minuun koskettiin, enkä jaksanut keskustella kenenkään kanssa. Jopa koirien läsnäolo oli silloin liikaa. Halusin nukkua pitkät yöunet ja torkkua pitkin päivää. Nautin pitkistä kuumista suihkuista ja villasukat jalassa nautitusta iltateestä. Sairastaminen oli silloin helppoa.

Nyt haaveilen kuumasta suihkusta, mutta se saa odottaa yöhön että lapsi varmasti nukkuu. Tosin lapsen nukkuminenkin voi olla toiveajattelua kun toinen heräilee vähän väliä siihen ettei happi kulje. Kuuma teekin olisi kiva, mutta näin yksin ollessani arkisin olen viimeksi saanut juoda jotain oikeasti kuumana lähinnä yöaikaan kun vauva on mennyt nukkumaan. Haalea tee ei vain ole sama. Nukkuminen/torkkuminen on ajoitettava siihen kun vauva nukkuu ja usein siinä käy niin, että juuri kun itse olet nukahtamaisillasi vauva herääkin jo. Joten sekin saa odottaa yöhön. Minun on pakko sietää, että päälläni pompitaan, naamaani nipistellään, minua maistellaan ja minua revitään vaatteista, hiuksista ja kaikista ulokkeista (näihin lukeutuvat tissit, sormet, varpaat, korvat ja nenä). Minun on jaksettava vastata jokaiseen hymyyn ja minulle kohdistettuun jutteluun. Minun on vain hyväksyttävä se tosiasia että minua käytetään nenäliinana ja se että olen toistaiseksi yksi kätinen.

Mutta toisaalta, eipä minä antaisi kenenkään muunkaan kipeää lastani hoitaa.

Pakko silti esittää joukko pahoittelujani tähän loppuun. Nykyisin jos olen väsynyt, kipeä tai mitä tahansa mikä verottaa niin fyysistä kuin psyykkistä suorituskykyäni niin en ikinä väsy tai hermostu vauvaani, ympäröivät asiat ja ihmiset taas saa minut raivon valtaan. Tänään olen raivonnut mm. seuraavista aiheista; kun ystäväni soitti kun yritimme nukkua päiväunia (mistä hän olisi sen voinut tietää), kun mies ei puhelimen välityksellä tarjonnut muka tarpeeksi empatiaa, puhelinmyyjä kun kehtasi vain soittaa, joku satunnainen fb-kaveri teki tilapäivityksen jossa valitti kun ei ole löytänyt vieläkään sopivia korkkareita tuleviin bileisiin, Ei tämä johdu teistä, jaksan tällä hetkellä olla mukava vain Mimosalle.

Mitä haluaisin vauvalta oppia...

Vauvoja ei kannata erehtyä luulemaan yksinkertaisiksi tai tylsiksi olennoiksi. Vauvat omaavat paljon taitoja ja tapoja joita haluaisin itsekkin oppia noudattamaan ja tekemään, mutta kun en voi. Olenhan rajoittunut aikuinen. Silti tässä on muutama esimerkki niistä asioista joita haluaisin omaksua jos voisin.

VIERASTAMINEN. Kuinka upeaa olisikaan välttyä kaikilta epämiellyttäviltä ihmiskontakteilta sillä että parahtaisin korvia vihlovaan itkuun heti kun näkisin epämiellyttävän tai tuntemattoman naaman. Ja mikä parasta, ihmiset vain toteaisivat "Voi ei, taidat raukka vierastaa!" ja lähtisivät pois.

VILPITÖN ILO OMAN PEILIKUVAN NÄKEMISESTÄ. Mimosa lopettaa suurimmankin huutoraivarin kun hänet vie peilin eteen. Omakuvalle keimaillaan ja hymyillään aina. Välillä omakuva kirvoittaa myös ihastuneet kiljahdukset pienestä tytöstä. Voi kun pystyisi samaan. Ei väliä kuinka pöllähtänyt hahmo peilistä aamuisin kurkkisi takaisin, silti se olisi parasta mitä voit nähdä sillä hetkellä. Hyvästi itsetunto-ongelmat.

TUNTEIDEN KÄSITTELY. Okei, joskus vauvojen tunteenpurkaukset ovat täysin käsittämättömiä ja julkisellapaikalla vähintäänkin vaivaannuttavia. Mutta toisaalta, jos itsekkin käsittelisi tunteet aina siinä hetkessä ja tekisi sen täysillä vilpittömästi, niin eipä tarvitsisi unettomia öitä viettää. Ei tarvitsisi hautoa sisällään asioita vaan antaisi tulla täyslaidallinen HETI. Meidän aikuisten maailmassa se vain ei ole mahdollista. Harmi. Vauvat kun käsittelee tunteensa heti ja eivät peittele mitään. Siksi ehkä vauvat eivät katkeroidu ilkeille pistäville neuvolantädeille, tyhmälle äidille joka väkisin pukee vaatteet tai pöydälle joka hyökkää viattoman vauvan kimppuun kun toinen vaan kiltisti ryömii lattialla.

KAIKEN NÄKEMINEN MIELENKIINTOISENA. Vauvasta kaikki on mielenkiintoista ja maailman kauneinta. Kuinka ihanaa olisi jos itsekkin vielä näkisi tyhjän pahvilaatikon mahdollisuutena ja sillä hetkellä maailman hienoimpana asiana. Tai kuinka kiva olisi kun eteisen lattialta löytyvä keltainen lehti saisi itsessäkin riemun (ja ruokahalun) nousemaan pintaan.

TÄYSI VÄLINPITÄMÄTTÖMYYS MUIDEN MIELIPITEISTÄ. Vauvoja ei kiinnosta mitä ympäristö hänestä ajattelee. Vieraiden ihastelevat tai paheksuvat katseet jäävät usein huomiotta. Mitä sitten jos muiden kahvihetki häiriintyy kun huudan täysiä? Tai miksi minun pitäisi olla kiinnostunut, että joku tuntematon kokee tuijotukseni häiritsevänä? Tämä on nähtävissä pitkälle lapsuuteen asti. Seuraavaksi kun huomaatte marketin lattialla makaavan, huutavan leikki-ikäisen niin miettikää, sitä ei kiinnosta yhtään mitä muut ajattelevat, häntä harmittaa NYT!

AITO LIIKKUMISEN ILO. Joo, kaikkihan meistä hehkuttaa kuinka hyvä fiilis tulee kun kuntoilee jne. Mutta kuinka moni meistä istuessaan heiluttaa kaikkia neljää raajaansa niin lujaa kuin pystyy vain koska se on kivaa. Tai kuinka moni alkaa heti hyppimään kun pääsee jalkojensa varaan ja kiljuu samalla riemusta? Koska viimeksi olet turhautunut itkuun asti, kun joku on halunnut pitää sinua lähellään ja itse olisit mielummin tehnyt etunojapunnerruksia lattialla.

NUKKUMINEN JUURI SILLOIN KUN VÄSYTTÄÄ. Mimosaa ei ainakaan kiinnosta, vaikka talo olisi täynnä vieraita kun väsymys iskee. Tai vaikka näkisi pitkästä aikaa sukulaisia niin uni silti voittaa kyllä. Eikä vauvan tarvitsekkaan välittää siitä, että joku on tullut varta vasten häntä katsomaan, nukkumaan mennään silloin kun itseä kiinnostaa.

Vaikka vauvat ovat välillä täysin käsittämättömiä yksilöitä ja ajoittain myöskin suhteellisen hermoja raastavia tapauksia, niin pakko on silti ihailla joitain piirteitä.

Juhlahysteriaa

Olen huomannut, että nyt kun aivojen virkaa toimittaa vaaleanpunainen hattara pääni sisällä, saa myös erilaiset juhlat uuden merkityksen. Olen aina naureskellut itsekseni ihmisiä jotka järjestävät lapselle huikeat 1-vuotis synttärit ja jotka aloittaa joulusta hössöttämisen jo syyskuussa. Olen käyttänyt usein lauseita jotka alkavat "Jos minulla olisi lapsi niin en varmasti..". Onneksi noita suustani päässeitä lupauksia kukaan ei ole nauhoittanut.

Ensimmäinen isänpäivä on ovella. Kävin kaupasta ostamassa sormivärit, jotta voisimme Mimosan kanssa askarrella isille hienon kortin. Eli toisin sanoen, minä suttasin maalia kummastuneen vauvan sormiin ja jalkapohjiin ja lätkin paperille. Vauvan mielestä hauskaa oli lähinnä maalin levittäminen jalkapohjiin, muuta hän tuskin tajusi koko prosessista. Järjettömämpää tästä tietenkin tekee se, että mies ei ole yhtään juhlija-tyyppiä. Eli vaikka unohtaisin koko isänpäivän niin se ei miestä liikuttaisi suuntaan eikä toiseen. Lahjankin tietenkin ostin. Nyt huomaan tuskailevani sitä, että meillä ei ole jääkaappimagneetteja, koska kyllähän ensimmäiset lapsen tekemät taideteokset kuuluu laittaa esille. Eihän ne edes ole vauvan tekemiä!!! Ihan sama kun väittäisi upeaa öljymaalausta pensselin tekemäksi. Kyllä vauva nyt tässä tapauksessa oli vain höyrähtäneen äidin taiteellisuuden väline.

Tänään olin myös läheisessä ostoshelvetissä etsimässä vauvalle tonttulakkia. Pitäähän nyt ensimmäisenä jouluna lähettää kaikille tutuille kortti, jossa vauva poseeraa tunnelmallisesti lyhdyn kanssa tonttulakki päässään. Tiedän, että kuvissa Mimosa tulee todennäköisimmin syömään lyhtyä, tonttulakki silmillä ja paidan rinnus kuolassa. Mutta kun niin nyt vaan kuuluu tehdä!

Joulun odottamisen aloitin jo kun ensimmäiset syyssateet iskivät. Tiedän vetäväni jo nyt kaiken ihan överiksi ja silti en osaa hillitä itseäni. Joulukuusi on oltava! Ja joulukoristeita, kaikkialla ja PALJON! Jouluperinteitä on pakko luoda heti. Aamulla syödään puuroa, sitten katsotaan telkkarista lumiukko, iltapäivällä syödään hyvin, ruoan jälkeen tulee joulupukki ja illalla pelataan lautapelejä yhdessä ja juodaan glögiä. Vannoin joskus myös, että kun tyttö on jouluna vasta 8 kuukautta, niin en aio ostaa kuin maksimissaan yhden lahjan. HAH! Nyt jo tytön lahjalistalta (siis siltä listalta mitä minä haluan vauvalle ostaa, ei sukulaiset) löytyy lähemmäs parikymmentä tavaraa. Katselen jo nyt kaupoista mekkoa mihin pukea Mimosa jouluaattona. Tunsin kaupassa suurta pettymystä kun tytölle ei vielä voi oikein ostaa joulukalenteria. Viikonloppuna sanoin miehelle myös kaupassa, että "Kuka maksaa joulukalenterista yli 20 euroa?!?". Tänään myönsin itsekkin, että jos Mimosa osaisi pyytää saisi hän sen 25 euroa maksavan muumikalenterin jos haluaisi. Mikä minua vaivaa?

Tänään oli myös Mimosan nimipäivä. Kulutin aikaa Prisman leluosastolla yli vartin pohtiessani mistä lelusta Mimosa tykkäisi. Kun pitäähän nyt toisen saada nimipäivälahja. Olin näkevinäni, että tyttö katsoi Fisher Pricen leikki kaukosäädintä joten ostin sen. Mimosa katsoi myös salottisipuleita, lyhtyjä, mummoja, loisteputkia ja kassatätiä. Niitä en kuitenkaan kotiin raahannut.

Odotan myös innolla Mimosan ensimmäisiä syntymäpäiviä. Aion opetella tekemään sokerimassasta jonkun huikean kakun. Teemakin pitää olla. Ja kutsun kaikki 400 facebook ystävääni. Tai sitten en. Ehkä jossain vaiheessa lopetan tämän kiihkoilun ja vedän henkeä. Lastenkutsut kun tulee joskus olemaan pakollinen paha, joten pitäisi varmasti nyt nauttiä näistä juhlista joihin ei ole pakko vielä kutsua koko tarharyhmää ja miettiä vieraslahjoja ja muita. Mutta silti, jos ensi huhtikuussa saatte minulta kutsun Mimosan 1-vuotis synttäreille, tarkistattehan asian mieheltä. Voi olla että suhteellisuudentajuni heittää vielä enemmän häränpyllyä siihen mennessä. Ja siis sillä oletuksella, että mies vielä vapaaehtoisesti on kuvioissa mukana. Minä en olisi.

VVV eli vauvan vallankäytön välineet

Kun vauva saapuu taloon valta vaihtuu. Aivan sama miten olet kuvitellut vauva-arkeasi viettävän ja millainen rytmi lapsellesi tulee. Vauvan kanssa ei neuvotella ja jos vauva jotain päättää, on omat mielipiteet täysin yhdentekeviä. Vauvaa ei kiinnosta yhteiskunnan normit, sopiva käyttäytyminen, normaali vuorokausirytmi tai ympäröivän maailman esteet. Varsinkin lapsettomista voi tuntua käsittämättömältä, että se tuhiseva pieni nyytti pyörittää heti kotiuduttuaan kahta ennen niin järkevää aikuista miten ikinä sattuu huvittamaan. Ajattelinkin nyt listata vauvan vallankäytön välineitä.

IHMISSUHTEIDEN RAJOITTAMINEN. Vauva on tyytyväisenä touhuamassa lattialla lelujensa kanssa. On hiljaista ja rauhallista. Päätän soittaa miehelle/kaverille/äidille. Siihen loppuu vauvan kiinnostus lelujaan kohtaan. Alkaa käsittämätön älämölö sillä hetkellä kun puheluusi vastataan. Jos älämölöä ei jostain syystä kuulukkaan, on se vähintäänkin yhtä häiritsevää koska hiljaisuus lapsiperheessä on aina epäilyttävää ja meidän perheessä se nykyisin tarkoittaa että vauva on löytänyt sähköjohtoja, koirien ruokakupit tai pistorasiat. Jos kumpikaan näistä ei toimi, voi aina vääntää kakat. Siinä vaiheessa on viimeistään pakko lopettaa puhelu, yhdellä kädellä 10 kiloisen sätkivän ja riemusta kiljuvan vauvan pepun pesu ei vain onnistu.

VIERASTAMINEN. Vauva on varsin tyytyväisenä jonkun muun sylissä. Vauva ei edes huomaa läsnäoloani, joten ajattelen että nyt voin käydä rauhassa suihkussa/syömässä/tehdä kotitöitä. Siinä vaiheessa kun poistun huoneesta vauva keksiikin, että vierastaa kaikkia ja kaikkea. Alkaa lohduton itku jonka voimakkuudesta voi jo päätellä että siihen ei auta kuin äidin syli. Palaan takaisin vauvan näköpiiriin ja sillä hetkellä vauva taas unohtaa läsnäoloni ja keskittyy johonkin muuhun. Onneksi vauvan voi ottaa mukaan suihkuun ja syöminenkin sujuu nykyisin vauva kainalossa.

OMAN VUOROKAUSIRYTMIN LUOMINEN. Vauva on aina nukkunut säännöllisesti, paitsi silloin kun päätät ajoittaa jotain tärkeää vauvan unien ajaksi. Samoin jos olet väsynyt illalla ja odotat kellon tulevan yhdeksän, että pääset nukkumaan kerrankin samaan aikaan kuin vauva. Tällöin vauva päättääkin ottaa ns. tehounet kahdeksalta, jotta jaksaa viihdyttää sinua vielä puolenyön aikaan.

KAIKKIEN KERTOMIESI ASIOIDEN TODISTAMINEN VÄÄRÄKSI. Olet kertonut vauvan hoitajille, kuinka vauva tykkää iltaisin syödä puuroa tai vaikka päärynäsosetta. Siitä hetkestä vauva ei syö enää kumpaakaan. Kerrot myös, että vauva viihtyy nykyisin lattialla touhuamassa. Ollessasi pois, vauva nostaa metelin aina kun hänet kehdataankin laskea lattialle. Olet myös kertonut kuinka vauvasi nukahtaa itsenäisesti sänkyynsä. Se olikin viimeinen kerta kun vauva nukahti ilman syliä. Esimerkkejä aiheesta löytyisi enemmänkin.

HUUTO. Maailman hyväntuulisin vauva päättää alkaa itkemään/kiljumaan/rääkymään aina silloin kun se saa mahdollisimman paljon katseita tuntemattomilta. Supermarketit ja ostoskeskukset ovat hieno esimerkki. Yleensä tämä myös tapahtuu silloin kun kaupassa käynti on täysin välttämätöntä ja joudut siksi kiertämään koko kaupan ilahduttaen kanssashoppailijoita. Kaupasta kun pääsette ulkoilmaan huuto loppuu siihen.

LÄHTÖJEN VIIVÄSTYTTÄMINEN. Kerrankin on tietty aika milloin pitäisi olla jossain. Tällöin vauva päättää nukkua tavallista pidemmät päiväunet, jolloin pukemiselle tulee kiire. Puet vauvalle sukkahoustu, bodyn, housut, pitkähihaisen, villasukat, tumput, pipon ja haalarin. Kun paketti on valmis, vauvan naama muuttuu punaiseksi ja haistat vaatekerrosten läpi, että nyt on vaippa täynnä. Lisäpisteitä vauvalle tietenkin satelee, jos kakkaa on niskassa ja kaikissa vaatteissa asti. Toinen bravuuri on se, että vauva ei nuku ollenkaan ennen lähtöä, mutta on ihan jumalattoman pahalla tuulella. Lattialla huudetaan, hyppykeinussa huudetaan joten pakko pitää vauvaa sylissä. Siinä sitten yrität pukea itsesi yhdellä kädellä, laittaa hiukset ponnarille ja etsiä kaikki tarpeelliset tavarat mukaasi. Ripsivärin voit unohtaa kokonaan.

Näitä tapoja olisi lisääkin, mutta varmasti sain jo pointin selväksi. Vauvat syntyy itsehallitsijoiksi. Vauvat eivät tunne käsitettä demokratiasta ja heitä ei todellakaan kiinnosta miten asiat ennen tehtiin.

Tarpeellista ja turhaa

Kun perheeseen on tulossa ensimmäinen vauva, alkaa armoton tavaroiden haaliminen. Kysellään lapsellisilta tutuilta vinkkejä ja luetaan netistä erilaisia "Mitä vauva tarvitsee"-listoja. Tuntuu, että kaikki on tarpeellista ja vähintäänkin pakollista. Vaikka kaiken ostaisi käytettynä, tulee lompakkoon silti iso lovi (meidän tapauksessa se isoin lovi taisi tulla äitini lompakkoon). Nyt haluankin kirjoittaa muutamista täysin turhista ja muutamista täysin välttämättömistä esineistä.

Hoitopöytä. Onneksi hommasimme kyseisen kalusteen, emmekä uskoneet ihmisten vakuutteluja siitä että ei sitä kuitenkaan tarvitse ja vaipan voi yhtä hyvin vaihtaa sohvalla, matolla tai sängyn päällä. Ensimmäisen viikon sain vähintään kerran päivässä pissat päälleni vaipanvaihdon yhteydessä. Myös muutamat tuhannen barin voimalla räjähtävät antibiootti-kakat tuli koettua. Onneksi oli hoitopöytä. Sitä vihreää jätettä ei olisi saanut millään pois vaaleista sohvista, villamatosta tai päiväpeitosta. Myöskään päivittäinen pissaisten sohvapäällisten pesu ei olisi mitenkään päin ollut järkevää. Nyt tyttö on kohta 7kk ja hoitopöydällä vaihdamme edelleen vaipan. Nykyään saan pissat päälle enää kerran viikossa, mutta onneksi hoitopöytä sijaitsee kylpyhuoneessa ja siinä on kosteutta hylkivä päällinen. Kylpyhuoneessa on myös vaipparoskis ja vesipiste, joten kakkaista lasta ei tarvitse kuljettaa ympäri huushollia ja likaiset vaipat eivät ilostuta vieraita olohuoneen pöydällä tai löydy sängystä (koirien toimesta revittynä) iltaisin.

Epäkäytännölliset vaatteet. Näihin lukeutui vastasyntyneellä kaikki joissa oli pieni päänaukko ja sitten kun vauva alkoi liikkumaan lista kasvoi mm. niillä vaatteilla joissa on solmittavia naruja, normaaleja nappeja niskassa (nepparit on must!), potkuhousut (kivan näköisiä, mutta kun lapsi kakkaa n. 10 kertaa päivässä niin hermo palaa), yöpuvut joissa on neppareita vetoketjun sijaan (vaikka nepparit on muuten loistavia, niin hermo menee alta aikayksikön kun yrität kierivälle/huitovalle/potkivalle vauvalle asettaa neppareita kohdilleen). Pienen vauvan vaatteissa voisi pitää sääntönä, että jos miehesi saa kyseisen vaatteen puettua nukelle ilman kirosanoja ja irronneita raajoja niin vaate on ok.

Imetystyyny. En hommannut, enkä olisi tarvinnutkaan. Tosin istuessani sohvalla, rinnat oli muutenkin suhteellisen lähellä jalkojani, että ehkä pienirintaisille hyvä keksintö. Ilmankin pärjäsi.

Leikkimatto. Meidän ikiliikkuja alkoi viihtyä lattialla vasta kun oppi kääntymään selältä mahalleen ja takaisin. Sitten tulikin kuvioihin kieriminen. Leikkimatto toimi lähinnä lapsen alustana lattialla, ei sillä kukaan leikkinyt.

Rintapumppu. Kotona täysin turha, vauvasta erossa ollessa elinehto.

Kosteuspyyhkeet. Jaa, kai nämä ovat tarpeellisia jollekkin. Itselläni sama sairaalasta saatu paketti matkaa edelleen hoitolaukussa ja toinen saatu paketti on nykyisin olohuoneessa tahmaisten käsien pyyhkimistä varten. Meidän tyttö kun kakkaa on suotavaa olla vesihana lähellä, muuten menee kosteuspyyhkeitä paketti ja silti sitä tavaraa varmasti löytyy jonkun makkaran välistä vielä. Reissussa kyllä käteviä käsien ja naaman pyyhintään. Kotona totaalisen turhia.

Tuttipullot joita ei voi kasata yhdellä kädellä. Olkoot vaikka kuinka anti-koliikkisia (tai mitä nyt ovatkaan), mutta siinä vaiheessa kun lapsi saa hepulin ja yrität kiljuva lapsi kainalossa koota moista hirvitystä, tajuat kuinka käteviä perus ainut ja kumppanit on!

Tutit. Itse ostelin söpöjä tutteja ja tuttinauhoja innoissani. Meillä oli yli kymmenen tuttia ja tilaustyönä (ihan oikeasti) tehtyjä tuttinauhoja vissiin viisi. Tyttö lopetti tutin syömisen kuin seinään täytettyään 2kk.

Koliikkikeinu. Vauvalla ei edes ollut koliikkia, mutta tuo kapistus mahdollisti mm. kotityöt ja siivoamisen. Vauvalla kun yllättäen oli vaihe, että sitterissä huudettiin, lattialla huudettiin, pinnasängyssä huudettiin siis ihan vaan tylsyyttään. Eli jos jostain halvalla saa moisen vempeleen niin suosittelen lämpimästi. Harmi että seitsemän kuinen vauva on siihen liian iso.

Hyppykeinu. Välttämättömyys, jos vauvasi painaa puolivuotiaana kymmenen kiloa ja rakastaa hyppimistä. Siinä ei ihmisten varoitukset hyppykeinun vaaroista paljoa paina kun omat kädet on hapoilla jo viiden minuutin hypyttämisen jälkeen.

Kävelytuoli. Nyt kun vauva liikkuu ryömien huimia nopeuksia ja löytää kaikki vaaralliset paikat ja asiat niin kävelytuoli on pelastus kun täytyy imuroida, viedä roskat tms. Kävelytuolista ei yllä mihinkään johtoihin, sitä ei saa tarpeeksi lähelle pöytiä niiden tyhjentämistä varten ja siinä on tarjotin jolle voi laittaa kasan leluja ja maissinaksuja.

Lista varmasti tulee vielä muuttumaan ja jatkumaan. Osan varmasti unohdinkin, mutta siinä se taas nähdään. Vauvan kanssa eletään vaiheesta toiseen. Se mikä eilen teki sinut hulluksi, ei tänään edes muistu mieleen.

Ihmissuhteista jälkeen vauvan.

Monesti puhutaan, että ystävyyssuhteet muuttuvat sen jälkeen kun saat lapsen. Se pitää täysin paikkaansa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki muutokset olisivat negatiivisia. Osa kavereista jää jo siinä vaiheessa kun olet raskaana. Itse ainakin olin raskaana ollessani varsinainen introvertti ja halusin vain hautoa omissa oloissani. En viihtynyt oikein missään ja kaikki ärsytti. Enkä varmasti ollut hyvää seuraa kun jonnekkin sattumalta eksyin.

Vauvan synnyttyä osa ystävistä etääntyi, varsinkin ne lapsettomat sinkut. Ymmärrän hyvin. Elämääni ei mahtunut kuin vauva ja vauvaan liittyvät asiat. En osannut oikein kuunnella suurella mielenkiinnolla tarinoita villeistä bileistä ja komeista miehistä. Vaikka juurihan itsekkin olin ollut samanlainen (miehiä lukuunottamatta). Vauva syntyessään luo jonkin asteisen aika vääristymän ihmisen elämään. Se synnyttää kaksi eri ajanjaksoa, aika ennen ja jälkeen vauvan. Ja vaikka näiden kahden aikakauden välillä ei ole kuin n. 9 kuukautta, se tuntuu vähintäänkin iäisyydeltä. Kaikki ennen vauvaa on kaukaista ja utuista, hiukan ehkä noloakin muisteltavaa. Itselle kyseinen aika on verrattavissa teini vuosiini. Hauskaa oli, paljon ihania muistoja, mutta takaisin en palaisi mistään hinnasta ja jotain olisi voinut tehdä toisin.

Aina jankutetaan lapsettomille, että kaikki muuttuu kun vauva tulee ja ehkä oma inhokkini noilta ajoilta oli "Tiedät kyllä sitten kun sinusta tulee äiti!". Tottahan nuo olivat joka sana ja valitettavasti viljelen niitä itsekkin. Olen varmasti nykyään maailman tylsin ihminen muiden näkökulmasta kiikaroituna. En käy missään ilman vauvaa ja silloin kun käyn poden huonoa omaatuntoa ja minuun sattuu fyysisesti ja henkisesti. Muistan itsekkin ärsyyntyneeni joskus ennen vauvaa kun lapsellisille ystävilleni soittaessa kysyin kuulumisia ja sain tietää lasten kuulumiset. Nyt olen itse se joka kuulumisia kysyttäessä kertoo mitä tyttö on touhunnut ja oppinut viime aikoina. Tähän on kyllä ihan syynsäkkin. Olen järkeillyt, että vauvavuoden oma elämä on ns. pysäytettynä. Ei ole olemassa enää pelkkää minua vaan kuvaan on astunut äiti. Toki edelleen murehdin omia juttujani, ärsyynnyn miehelleni, kuulen meheviä juoruja, mutta kaikki ne unohtuu sillä sekunnilla kun lapsi parkaisee tai löytää sähköjohdon. En todellakaan kehtaisi edes väittää, että en ole muuttunut ihmisenä. Olen todellakin muuttunut. Ja omasta mielestäni ainoastaan parempaan. Joten ymmärrän ilman katkeroitumista, että jotkut tiet erkanevat ja ihmisiä katoaa. Niin sen on mentävä.

Toisaalta myös vauvan syntymä vahvistaa uskomattomasti joitain ihmissuhteita. Osa ystävistä tulee entistä läheisimmiksi. Varsinkin ne joilla on myös lapsia. He ymmärtävät miksi en vastaa tekstariin tai unohdan toistuvasti soittaa takaisin (tätä tapahtuu liian usein!). He eivät loukkaannu kun vuodattaessani hektistä päivää flunssaisen lapsen kanssa, unohdan kysyä heidän kuulumisiaan. Heidän kanssa voi jakaa kaiken maan ja taivaan välillä. He ovat vankkumaton osa tukiverkkoani, jota tarvitsen edelleen lähes päivittäin.

Myös suhde omaan äitiin vahvistuu. Tai siis niin minulla kävi. Äiti on minulle neuvola, lastenlääkäri, psykologi, sosiaaliturva, paras ystävä ja jalat maassa pitävä voima samassa tehokkaassa paketissa. Äitini ymmärtää hyvin mitä on kasvattaa vahvatahtoista minä-itse-lasta. Kasvattihan hän minutkin. Äidiltä saan suurta vahingoniloista sympatiaa kun pieni ikiliikkuja on tekemässä tuhojaan heti kun silmä välttää ja kun häviän taistelun iltapuuron syömisestä ja yöpuvun pukemisesta. Nyt ne asiat jotka minua teininä äidissäni ärsyttivät, tuntuvat täysin luonnollisilta. Tulen varmasti olemaan vielä pahempi lapseni mielestä.

Ja ihmissuhteistani tärkein on tietenkin suhde mieheeni. En aio vuodattaa tähän syvimpiä tuntojani. Mutta voin kertoa, että luotto tähän suhteeseen on kasvanut suunnattomasti jo raskauden aikana. Jos mies ei kertaakaan menettänyt hermojaan tai toivoaan minuun raskauden aikana, niin se on suurempi rakkaudentunnustus kuin mikään sanottu. Ja jos mies piti minua edelleen kauniina kun makasin sairaalassa vastasyntynyt vauva sylissäni, maidon täyttämät tissit kirjaimellisesti kainaloissani, tyhjä mahapussi roikkuen hyytelömäisesti päälläni ja nilkat uppotukkeina, niin ollaan jo varsin vakaalla pohjalla. Unohtamatta sitä että mies tulee joka perjantai vapaaehtoisesti työviikon jälkeen kotiin tähän hullunmyllyyn, eikä koskaan valita mistään kertoo se myös oman osansa.

Tästä tuli nyt tällainen vakavamielinen tajunnanvirta. Pointtikin vissiin hukkui jossain kohtaa. Sen siitä saa kun yrittää pohtia syntyjä syviä aivojen tilalla kasa vaaleanpunaista hattaraa.