Syy siihen miksi en ole kirjoitellut hetkeen on kiire. Kiire pitää luonnonkatastrofi nimeltä Mimosan aiheuttamat tuhot hallinnassa ja antaa kriisiapua siellä missä sitä tarvitaan. Jos ette usko kerron tässä nyt lyhyen kuvauksen pelkästään tästä tavallisesta tiistaista Mimosan kanssa.
Heräsin kahdeksan aikoihin siihen kun tyttö istui sängyn reunalla komentamassa koiria. Ei muuta kuin silmät auki, neiti kainaloon, koirat ovesta piahlle ja vaipan vaihtoon. Vaippa kun oltiin vaihdettu oli sänky pedattava ennen kuin hiekkaiset koirat ryntäävät sisälle ja sänkyyn. Jokainen sängyn omistava tietää, että sen petaamiseen kuluva aika ei varmasti ole minuuttia pidempi, mutta silti tässä ajassa oli tuo kummallinen kääpiö kadonnut jaloistani ja keittiöstä kuului korvia vihlovaa räminää. Paikalle päästyäni totesin kattilakaapin sisällön olevan ympäri keittiötä ja terroristi oli siirtynyt jo vessaan. Äkkiä perään ja ehdin juuri näkemään kuinka se geelimäinen wc-raikastin katoaa taas kerran pieneen suuhun. Yök. Itseppähän unohdin kääntää kahvan ylöspäin. Pestyäni tytön suun ja kädet saaden aiheesta äänekästä motkotusta oli aika siirtyä aamupalalle. Istutan tytön syöttötuoliin, lyön hänen eteensä kasan raejuustoa ja tomaattia jotta saan rauhassa keittää puuron ja itselleni pannullisen kahvia. Koiratkin muistin päästää sisälle. Puurosta kelpaa ainoastaan joukkoon heittämäni vadelmat ja neiti ilmoittaa äänekkäästi ruokailuhetken kyllästyttävän, joten päästän hänet vapauteen. Seuraan innokasta askelten läpytystä olohuoneeseen jossa ensitöikseen ipana kippaa kaikki puupalikat lattialle ja lähtee sitten tutkimaan DVD-tornin sisältöä. Kerättyäni palikat ja dvdt lattialta huomaan, että Mimosa on kantanut olohuoneen matolle kahdet kengät ja hoitolaukun. Vien ne takaisin ja estän pieniä käsiä repimästä naulakosta takkeja lattialle. Siitä hyvästä minulle huudetaan tomerana "Öh!" ja yritetään purra. Tätä rataa jatkamme ensimmäisiin päiväuniin asti. Kahvini juon kylmänä.
Ensimmäiset päiväunet kestävät 15 minuuttia ja siinä ajassa saan juuri ja juuri syötyä aamupalan ja tyhjennettyä astianpesukoneen. Mimosa herää täynnä uutta energiaa. Otan tytön avukseni kotitöihin ja tajuan sen olleen jälleen virhe. Pyykkejä ripustaessani revitään niitä samaan tahtiin lattialle. Kiellän kerta toisensa jälkeen ja minulle suututaan verisesti. Rauhottelen itkevää keimäistä ja harmistus unohtuukin kun hän muistaa ettei ole vielä tänään tyhjentänyt keittiön alalaatikoita. Olen huono äiti enkä puutu tähän aktiviteettiin jotta saan pyykit ripustettua. Mimosa kyllästyy ja tulee repimään minua lahkeesta. Lounasaika. Lounaaksi tyttö syö itse (minun avustuksellani) spagettia ja jauhelihakastiketta. Ja koska tyttö syö itse, sitä ruokaa on kaikkialla. Ruoan jälkeen menemme pesulle ja siivotessani keittiön pinnoilta ruokailun jälkiä on Mimosa piilottanut hiusharjani ja puhelimeni.
Siirrymme leikkimään olohuoneeseen ja yritän saada ipanan kiinnostumaan kirjoista mutta niillä halutaan lähinnä muksia äitiä tai tunkea niitä patterin väliin. Puen ipanan ulkovaatteisiin ja lähdemme koirien kanssa kävelylle. Tyttö nukahtaa rattaisiin ja kotiin päästyämme jatkaa uniaan pihalla sen aikaa että saan juoda kupin kahvia rauhassa. Mimosa herää ja on kiukkuinen. Vaatii päästä syliin, mutta sylissä alkaa vääntämään ja kääntämään ja rimpuilee irti. Lattialle laskiessa alkaa huuto. Yritän harhauttaa rakentamalla palikoista tornin. Mimosa kaataa tornin ja jatkaa huutoaan. Huuto keskeytyy sylissäni kuin taikaiskusta kun tyttö näkee koiran. Päästän tytön lattialle ja neiti menee haltioissaan lattialle koiran viereen istumaan ja selittämään. Tulen itse tietokoneelle tarkoituksenani tarkistaa sähköpostista opinto-ohjaajani kurssitiedotteet. Heti kun saan koneen päälle, purraan minua reiteen. Nostan likan syliini ja yritän samalla saada tolkkua sähköpostin sisällöstä. Se keskeytyy kun joudun jatkuvasti hilautumaan tuolin kanssa kauemmaksi pöydästä jottei pienet sormet ylety johtoihin, papereihin, näppäimistöön ja hiireen. En siis enää näe niin kauas. Nappaan tytön kainalooni ja menemme tytön huoneeseen. Tarkoituksenani oli jälleen katsoa pieniä vaatteita pois tytön täytenä pullistelevasta vaatekaapista. Saankin yhden hyllyn käytyä läpi, kunnes Mimosa toteaa lattialla olevien vaatteiden kanssa riehumisen olevan liian tylsää ja alkaa tyhjentämään vaatekaappien sisältöä lattialle. Se on merkki lopettaa.
Välipalaksi syömme marjoja, vihanneksia, viiliä ja muroja. Samalla tyttö osoittelee tomerana asioita ja "Hö" komennollaan kysyy mitä ne ovat. Tosin aina kun vastaan kysymyksiin "Lamppu", "Auto", "Ikkuna" jne. minulle pyöritetään päätä. En siis selvästikkään tiedä.Välipalan puputettuaan alkaa käsittämätön mölötys ja ipana ryntäilee keittiö-olohuone väliä ja heiluttaa samalla käsiään. Vauhtia on liikaa ja kaatuilua tapahtuu jatkuvasti. Siivoan välipaan jälkiä pöydästä kun eteisestä kuuluu "muks" ja siitä viiden sekunnin päästä itku. Mene nostamaan itkevän tytön syliini ja pusuttelu ekä suulla päristely saa itkun unohtumaan. Menemme yhdessä leikkimään, joka siis tarkoittaa sitä että minä istun olohuoneen lattialla yrittäen saada Mimosaa kiinnostumaan asioista ja Mimosa karkaa paikalta hakien milloin mitäkin esineitä ympäri kämppää. Tytön keskityttyä asettelemaan palikoita vauvanukkensa päälle livahdan pesemään vessaa. Kuulen takaani läpyttävät askeleet kun saan seuraa. Seuraavat 10 minuuttia kulutan jynssäten pönttöä ja yrittäen estää pieniä käsiä heittämästä pönttöön palikkaa. Minulle suututaan jälleen. En voi heti reagoida harmistuneeseen itkuun joten minua purraan pohkeeseen. Huudan "Au!" ja siitä tyttö suuttuu vielä enemmän. Laitan puhelimestani (joka löytyi aiemmin kun mies soitti siihen, hiusharja on edelleen hukassa koska siihen ei voi soittaa) lataamani vauvojen musiikkisovelluksen pyörimään ja ojennan puhelimen Mimosalle. Näin saan rauhassa pestä vessan loppuun.
Yritän laatia kilometrin mittaista ostoslistaa Mimosan synttäreitä varten, mutta se epäonnistuu tytön huutaessa kuin hyeena minulle kun en anna hänen repiä paperia pöydältä. Jätän senkin asian kesken ja laitan musiikkikanavan telkkarista pyörimään. Tanssimme yhdessä niin kauan kunnes tyttö kyllästyy ja lähtee jälleen tyhjentämään kenkätelinettä. Napakka kielto ei auta ja kun läden kohti tyttöä, lähtee hän niin kovin kuin pienillä jaloillaan pääsee karkuun. Karkumatka tyssää kun alle metrin korkeudella tutkaileva silmäpari näkee senkin päällä lompakon. Se kiskaistaan salaman nopeudella lattialle ja matkaa jatketaan makuuhuoneeseen. Siellä terroristin käsiin päätyvät verhot. Kun kannan rimpuilevaa lasta pois makuuhuoneesta soi puhelin. Lasken lapsen lattialle, ojennan hänelle kirjan ja kiiruhdan vastaamaan. Tulen puhelin korvalla takaisin sinne mihin jätin lapsen vain huomatakseni että vessan ovenkahva oli jäänyt taas kääntämättä yläasentoon ja pieni ihminen uittaa käsiään pöntössä. Lopetan puhelun nopeasti ja kaappaan kikattavan keimäisen syliini. Suussa sillä on jälleen vessanraikastinta. Yritän myös syödä tasasin väliajoin ja se onnistuukin niin kauan kun muistan omalta lautaseltani ruokkia samalla linnun poikasta muistuttavaa lasta. Vaivalla tytölle valmistamani päivällinen ei kelpaa.
Vessatauotkin muistuttavat pätkiä zombi-elokuvista. Livahdan huoneesta kiireellä ennen kuin kömpelösti liikkuva zombi huomaa minut. Piiloudun vessaan ja yritän olla hiljaa. Kuulen askeleet. Kuulen myös huhuilevaa epämääräistä mölinää oven takaa. Yritän olla hengittämättä. Askeleet lähenevät ja kohta huomaan miten oven raosta ilmestyy sormet. Ovi tempaistaan auki ja oviaukossa seisoo kuolaava kääpiö zombi, joka minut nähdessään ampaisee mölinän säestämänä kohti ja iskee hampaansa reiteeni.
Samaa rataa jatketaan iltatoimiin asti. viimeiset päiväunetkin jää jälleen kerran nukkumatta. Suihkussa käymme yhdessä ja puettuani Mimosalle vaipan ja mentyäni keittämään puuroa kuulen olohuoneesta hätääntyneen "Ätäääää!" äänen. Menen katsomaan tilannetta ja löydän matkan varrelta irti revityn vaipan ja olohuoneen matolla seisoo alaston tiitiäinen. Mennessäni hakemaan tyttöä syliini astun lammikkoon. Tyttö nauraa tyytyväisenä. Siivoan lammikon lattialta, puen uuden vaipan ipanalle ja siirrymme ruokailemaan. Iltapuurot levitetään vastapestyihin hiuksiin ja puuroa on jälleen kaikkialla. Jätän tiskit pöydälle ja kiikutan lapsen pesulle. Tunti kuluu kirjoja katsellen, pieniä sormia tukastani irroittaen, laulaen ja silitellen. Sitten tuo pieni taskuraketti vihdoin luovuttaa ja nukahtaa.
Sitten alkaa se kuuluisa oma aika. Eihän minulla olekkaan hoidettavana kuin keittiön perusteellinen pesu, koirien ruokinta, rottien ruokinta, tavaroiden keräily jokaisesta huoneesta, pyykkien uudelleen asettelu narulle suoraan, pesukoneen täyttäminen, tytön astioiden ja pullojen tiskaus, sähköposteihin vastaaminen, koirien päästäminen ulos, roskien vienti, lelujen keräys, eteisen imuroiminen, tytön huoneen siivoaminen ja päivän ainoa rauhassa suoritettu ruokailu. Niin ja tämän oman ajana alkaessa kello on jo yli yhdeksän. Siinä voi sitten jokainen laskea paljonko sitä vapaa-aikaa kotiäidille jää.Toki tästäkin stoorista jäi paljon puuttumaan ja antaa ehkä hieman yksitoikkoisen kuvan arjestamme. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jokainen päivä on erilainen ja täynnä tapahtumaa. Silti tämä on maailman paras työ ja minulla on maailman paras työnantaja. Toki päivät venyy pitkiksi, lakisääteisiä taukoja ei aina ole, pomolta ei rakentavaa kritiikkiä heru ja palkkauskin on huono. En vaihtaisi päivääkään. Tässä on myös syy miksi harvemmin nykyään soittelen ystävilleni, vaikka kuinka haluaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti