Vauvoilla ei tunnetusti ole tilannetajua, eikä oikeastaan kiinnostusta ympärillä elävien vuorokausirytmiin. Se tuli viime yönä jälleen todettua. Okei, ei saisi valittaa kun Mimosa on noin muuten maailman hyväntuulisin ja helpoin vauva. Yötkin meillä menee yleensä suhteellisen helposti ja jos tyttö heräilee öisin, nukahtaa hän heti uudestaan.
Viime yönä kuitenkin tehtiin se kuuluisa säännön vahvistava poikkeus. Kello oli hieman yli kaksi yöllä, kun heräsin tytön jokelteluun. On kohtuullisen pelottavaa avata hämärässä silmät ja kohdata vauvan tuijotus pinnasängyn kaltereiden (pinnojen) välistä. Ja koska katseemme kohtasivat, oli se vauvalle selvästi viesti että koska äitikin on hereillä, voin minäkin olla. Yritin esittää nukkuvaa ja varovasti raottaa silmiäni nähdäkseni mitä pinnasängyssä tapahtuu.
Aluksi "laulettiin" unileluille. Seuraavaksi lensi unilelu jonnekkin makuuhuoneen pimeyteen. Sitten aloitettiin peiton kanssa painiminen. Sitä purtiin, revittiin, heilutettiin, potkittiin ja sille kiljuttiin. Peitto kun oli tapettu, keksittiin nousta sänkyyn istumaan. Eli pinnoista kiinni ja kammetaan väkisin istumaan. Tähän väliin kuului voitonriemuinen "Guuuuu!". Sitten alkoi yritys nousta pinnasängyn laitoja vasten. Kun vauvan pää alkoi keikkumaan laitojen ulkopuolella, koin että nyt viimeistään on puututtava tilanteeseen.
Nostin tytön viereeni sänkyyn, ajatuksena, että kainaloon nukahdetaan heti. Ei nukahdettu. Seuraavan tunnin Mimosa kieri minun ja peitoista tehdyn barrikadin väliä, mönki päälläni, puristeli minua naamasta, nauroi ihastuksissaan omille pieruilleen (vain vauvat voivat olla aidosti iloisia kaasupurkauksista niin ja miehet. Vauvat ja miehet.), yritti nousta istumaan, jokelteli, potki minua mahaan ja leukaan (riippuen miten päin milloinkin sängyssä oltiin), yritti karata sängystä ja kaikkea tätä säesti taukoamaton "Tätätätätä".
Itseäni väsytti niin pirusti, mutta en voinut tietenkään nukahtaa, ettei uniterroristi tipu sängystä. Tunnin ähräämisen jälkeen neiti huokaisi raskaasti, kierähti kainalooni ja nukahti. Tämä on varmaan yksi vauvan tavoista ilmoittaa että perheessämme on valta vaihtunut ja se mitä minä tai sisäinen kelloni sanoo asiasta on täysin yhdentekevää. Sitä, miksi vauvat kokee välillä tarpeelliseksi pitää keskellä oman hyväntuulisen shownsa emme saa koskaan tietää...
Ja vilpittömät sympatiani kaikille jotka ovat tottuneet yövalvomisiin. Itselle tuntikin tuntui ikuisuudelta. Nyt tiedän kuinka raivostuttava olin ennen vauvaa kun kotiuduin satunnaisilta yöjuoksuiltani ja herätin mieheni vain jutellakseni hänen kanssaan. Sori.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti